maanantai 16. helmikuuta 2015

Kuulumisia pitkästä aikaa

Kuten viime kerralla tuli kirjoiteltua, lievää taisteluväsymystä oli ilmassa - taisi näkyä sitten tämän bloginkin suhteen kun ei hetkeen ole tullut päivitettyä. Viime päivityksen jälkeen kului viikko, ja päästiin muuttamaan sisältä lähes täysin valmiiseen asuntoon. Mitä pieniä puutteita oli, nekin on hoidettu nyt.

Viime päivityksen jälkeen tapahtunutta:

Keittiö sai viimein jääkaapin - kyseessä Samsungin "French door"-malli, jossa yläosa jääkaappia, alaosassa vetolaatikkopakastin, ja yllättävän tilava sellainen. Ja tietysti jääpalakone, josta saa niin paloja, murskaa kuin jäävettäkin. Ei maailman halvin laite, mutta ehdottomasti joka sentin arvoinen.

Keittiöstä puuttui myös välitilasta lasi, sillä materiaalina käytetty nestemäinen kangastapetti ei tykkää vedestä ja rasvasta - pakko siis laittaa lasi suojaksi. Lasin toimitti paikalleen asennettuna paikallinen liike Lasi-Harri.




Keittiön seinälle lisättiin myös sisustustarra:


Kodinhoitohuoneesta oli vielä välitila kaakeloimatta, ja hieman myöhemmin lisättiin kaakeli myös pesukoneen "koloon" yhdelle seinälle, samaa laattaa kuin khh:ssa muutenkin. Lisäksi pieni sisustustarra löysi tiensä myös kodinhoitohuoneen seinälle :)

Saunahan oli viime päivityksen aikaan vielä täysin vaiheessa. Niin lauteet kuin paneelitkin haettiin paikalliselta Puu-Markulta. Seinäpaneeleihin tuli leveää termo-radiataa, joka käsiteltiin vielä parafiiniöljyllä. Kattoon sitten leppäsormipaneelia. Lauteiden tekoa pohdimme hetken jos tekisimme itse, mutta Puu-Markun hinta-laatusuhde oli niin erinomainen ja toimituskin nopea, että pelkästään materiaaleihin olisi mennyt lähes sama hinta. Kiukaana toimii Harvian Kivi, jota varten piti myös hankkia upotuskaulus. Kyseinen tuote löytyi onneksi tori.fin kautta edullisesti, sillä on muuten aika suolaisen hintainen. Lisäksi lauteisiin upotettiin jo aiemmin esitelty Cariitin valaistu kiulu, jota valaisee kaksi kuituvaloa. Lisäksi kuituja on viritetty selkänojaan, lauteisiin, kiukaan yläpuolelle kiuaslinssiin sekä seinälle lämpömittariin. Pisteenä iin päälle Lasi-Harri toimitti mustaa lasia olevan kokolasiseinän.




Olimme saaneet Puustellilta toimituksen yhteydessä hieman viallisen pöytätason kodinhoitohuoneeseen, jonka tilalle toimitettiin hyvin nopeasti uusi. Päätimme sitten hyödyntää ns. "ylimääräisen" tason, ja teetimme siitä Satakunnan Kalustemiehillä stereotason olohuoneeseen mittojen mukaan - on kuitenkin samassa tilassa kuin keittiön tasot ovat näkyvissä, joten sopii hyvin yhteen, ja saimme tarpeellista tilaa laitteille.




Talon ulkopuolellakin on tapahtunut erinäisiä juttuja, mutta niistä sitten lisää joku toinen kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti