maanantai 16. helmikuuta 2015

Kuulumisia pitkästä aikaa

Kuten viime kerralla tuli kirjoiteltua, lievää taisteluväsymystä oli ilmassa - taisi näkyä sitten tämän bloginkin suhteen kun ei hetkeen ole tullut päivitettyä. Viime päivityksen jälkeen kului viikko, ja päästiin muuttamaan sisältä lähes täysin valmiiseen asuntoon. Mitä pieniä puutteita oli, nekin on hoidettu nyt.

Viime päivityksen jälkeen tapahtunutta:

Keittiö sai viimein jääkaapin - kyseessä Samsungin "French door"-malli, jossa yläosa jääkaappia, alaosassa vetolaatikkopakastin, ja yllättävän tilava sellainen. Ja tietysti jääpalakone, josta saa niin paloja, murskaa kuin jäävettäkin. Ei maailman halvin laite, mutta ehdottomasti joka sentin arvoinen.

Keittiöstä puuttui myös välitilasta lasi, sillä materiaalina käytetty nestemäinen kangastapetti ei tykkää vedestä ja rasvasta - pakko siis laittaa lasi suojaksi. Lasin toimitti paikalleen asennettuna paikallinen liike Lasi-Harri.




Keittiön seinälle lisättiin myös sisustustarra:


Kodinhoitohuoneesta oli vielä välitila kaakeloimatta, ja hieman myöhemmin lisättiin kaakeli myös pesukoneen "koloon" yhdelle seinälle, samaa laattaa kuin khh:ssa muutenkin. Lisäksi pieni sisustustarra löysi tiensä myös kodinhoitohuoneen seinälle :)

Saunahan oli viime päivityksen aikaan vielä täysin vaiheessa. Niin lauteet kuin paneelitkin haettiin paikalliselta Puu-Markulta. Seinäpaneeleihin tuli leveää termo-radiataa, joka käsiteltiin vielä parafiiniöljyllä. Kattoon sitten leppäsormipaneelia. Lauteiden tekoa pohdimme hetken jos tekisimme itse, mutta Puu-Markun hinta-laatusuhde oli niin erinomainen ja toimituskin nopea, että pelkästään materiaaleihin olisi mennyt lähes sama hinta. Kiukaana toimii Harvian Kivi, jota varten piti myös hankkia upotuskaulus. Kyseinen tuote löytyi onneksi tori.fin kautta edullisesti, sillä on muuten aika suolaisen hintainen. Lisäksi lauteisiin upotettiin jo aiemmin esitelty Cariitin valaistu kiulu, jota valaisee kaksi kuituvaloa. Lisäksi kuituja on viritetty selkänojaan, lauteisiin, kiukaan yläpuolelle kiuaslinssiin sekä seinälle lämpömittariin. Pisteenä iin päälle Lasi-Harri toimitti mustaa lasia olevan kokolasiseinän.




Olimme saaneet Puustellilta toimituksen yhteydessä hieman viallisen pöytätason kodinhoitohuoneeseen, jonka tilalle toimitettiin hyvin nopeasti uusi. Päätimme sitten hyödyntää ns. "ylimääräisen" tason, ja teetimme siitä Satakunnan Kalustemiehillä stereotason olohuoneeseen mittojen mukaan - on kuitenkin samassa tilassa kuin keittiön tasot ovat näkyvissä, joten sopii hyvin yhteen, ja saimme tarpeellista tilaa laitteille.




Talon ulkopuolellakin on tapahtunut erinäisiä juttuja, mutta niistä sitten lisää joku toinen kerta.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

LVI:tä, sähköä ja talonäytös

Heti alkuviikosta maanantaina saapuivat Terawatin LVI-asentajat, laittoivat kaikki hanat paikalleen ja lattian putkiin veden kiertämään. Lämmöt kytkettiin lattiaan päälle kuitenkin vasta torstaina, kun sähkäri oli saanut Tehowatin kytkettyä. Nyt on kivan lämpöiset lattiat :) Ilmanvaihtokojekin asennettiin torstaina, joten ilmanvaihtokin pelittää.
Keittiön hana tilattiin ison meren tuolta puolen, lightinthebox-kaupan kautta. Hanan pää on "jatkovarrella", saa siis vedettyä letkun sinne minne haluaa, lisäksi hanan päähän syttyy valo kun vettä päästää. Kuvasta tarkkasilmäisimmät pystyvät bongaamaan myös astianpesukoneventtiilin - damixan elektroninen "nappula". Kodinhoitohuoneeseen päädyimme laittamaan Moran hanan, jossa on pesukoneventtiili hanassa itsessään.
Pesuhuoneeseen suihkuksi tuli Oraksen Hydra käsisuihkulla varustettuna, sekoittajaksi Hansgrohen mallistoa, kivalla peilipinnalla. Kyllä kelpaa suihkutella.
Sähkäri kävi tällä viikolla myös tekemässä osan hommistaan valmiiksi, saatiin pistorasioita jo melko paljon sekä kattoon tulevat uppovalot toimintaan. Valoina on joka paikassa samat, Airamin Planex ledit. Antavat mukavasti valoa, eikä liian kylmän sävyistä. Olohuoneen valot ovat lisäksi himmennettävät.




Kiintokalusteisiin saatiin myös vetimet paikoilleen, ja keittiössä myös sokkelit sekä kodinkoneet, jääkaappia lukuunottamatta (odotellaan saapuvaksi..). Liesituuletin asennettiin Puustellin poikien toimesta, pysyypähän ainakin katossa.

Keskiviikkona pidettiin myös Kastellin puolesta talonäytös, jossa paikalla oli myös Puustellin edustaja. Kävijöitä oli ihan mukavasti.
Loppuviikosta on ehkä ollut huomattavissa lievää "taisteluväsymystä", ja varsinkin viikonlopun työt ovat rajoittuneet ns. pikkujuttuihin, kuten varaston lattian maalaukseen, kynnyslistoihin ja siivoukseen. Alkuviikosta pitäisi ponnistaa sauna valmiiksi, ja sitten lähinnä odotellaan saunan lasiseinän ja keittiön välitilan lasin saapumista, jotta sähkäri voi tehdä työnsä loppuun.




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Raksalaisen joulu - Puustellitoimitus!

Tällä viikolla olikin sitten jo kauan odotettu puustellitoimituksen aika. Tiistaina saapuivat kiintokalusteet, ja niiden kimppuun käytiinkin heti. Valmiiksikoottuna toimitetut kalusteet tuntuivat ensin täyttävän koko asunnon, mutta kun oikeita koloja alkoi löytyä niin tilatkin rupesivat taas hahmottumaan. Vessa sai kaksi liukulaatikoin varustettua kaappia.

Ovet ovat korkeakiiltovalkoiset, tosin nyt vielä suojamuovit päällä. Tasot 40mm laminaattia.

Keittiö jäi omiin ennakkoluuloihin nähden tilavammaksi kuin mitä olin ajatellut. Kaapeissa samat ovet kuin vessassakin, paitsi yläkaapeissa alumiini/maitolasiovet. Kulma-allaskin löysi tiensä paikalleen, ja välitilaan/seinään laitettiin nestemäistä kangastapettia. Kyseessä on siis "kuitumönjä" joka sekoitetaan ämpärissä ja levitetään lastalla seinään. Väriksi valikoitui "You 7", joka ei sinällään sano mitään, mutta on siis hopeanharmaa kuitu jossa seassa kultahippuja. Kyseistä kangastapettia maahantuo suomessa Suomen Betonileimasin, jolla on myymälä Kangasalla http://www.sbl.fi/.


 Kodinkoneista tiskari ja induktiotaso ovat jo paikallaan, molemmat Samsungin kuten kaikki muutkin tulevat olemaan, liesituuletinta lukuunottamatta.

Kodinhoitohuoneen kaappien ovet ovat hieman "perinteisemmät", peilikuviolla. Taso on samaa kuin muuallakin. Vetimethän puuttuvat vielä kaikkialta.

Puustellilta otimme myös eteiseen kaapin sekä tuulikaappiin liukuovet, jonka taakse tulee vaatesäilytys.

Kiintokalusteiden lisäksi haimme kuluvalla viikolla myös lauteet. Tilasimme lauteet Puumarkusta. Tällä hetkellä ylä- ja alalauteet on saatu paikoilleen, väli- ja alaritilät sekä selkänojat vielä laittamatta. Myös kuidut pitää pujotella ja tehdä kiukaalle ja kiululle aukot.




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laattoja ja listoja

Kulunut viikko on mennyt lähinnä laatoituksen ja listoituksen parissa. Maanantaina keittiö, tuulikaappi ja eteinen saivat omat laattansa 60x60 valkoista (hieman harmahtava) kiiltävää laattaa. On muuten ainakin omaan silmään tosi kiva. Saumattiin marmorinvalkealla.

Kaikki laatoitettavat tilat on myös saumattu ja silikonit laitettu, nyt odottavat lähinnä hyvin hyvin paljon pesua. Ovat vielä melko likaiset vaikka pariin otteeseen onkin jo pesty. Myös pesuhuoneen ovi (Jeldwenin Vertigo Plus) on asennettu paikoilleen.

Myös lähes kaikki muut väliovet ovat paikoillaan, kodinhoitohuoneen ovi vielä puuttuu. Viimeksi mainitsemani tuplaovetkin ovat nyt kunnossa, uusi setti jossa saranat olivat oikeille kohdille porattuna, on saatu paikoilleen ja nyt menevät kiinnikin. Ovet on myös listoitettu, ja jonkin verran lattialistojakin on löytänyt tiensä paikoilleen. Päädyimme lattialistojen kanssa täysin suoraan malliin, sopii parhaiten meille. Makuuhuoneet ovat nyt siis periaatteessa valmiit, ainoastaan pistorasiat/valokytkimet ovat laittamatta. Sähkäri olisi tulossa ensi viikolla.




Myös seinä-wc asennettiin paikalleen tällä viikolla, putkimies kävi laittamassa Idon Seven-d pöntön ja kromipintaisen nappulan kohdilleen.
Talon ulkopuolellakin tapahtui. Timpuri teki työnsä loppuun ja laittoi ikkunoihin ja oviaukkoihin pielilaudat, sekä asensi virallisen pääoven paikalleen. Sinällään "pieniä" juttuja mutta tekivät kuitenkin talon ulkonäölle paljon.

Vähiin käy, mutta vielä on hommaa. Ensi viikolla saapuvatkin kiintokalusteet!





sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Lattialaatoitusta

Tämän viikon puuhat ovat kuluneet lähinnä lattioiden parissa. Vaatehuonekin sai laminaatit, joten laminaatti on nyt kaikkialla minne sitä tulee. Myös lattioiden laatoitus on hyvällä mallillaan, Antero Toivanen (www.anteropalvelee.fi) saapui loppuviikosta. Vessa sai lattiaan 10x10 "mustaa" laattaa, oikeasti väri ei kyllä aivan täysin musta ole vaan ennemmin tummaharmaa, ja tummanharmaalla saumalaastilla se saumattiinkin. Seiniin luonnollisesti valkoinen saumaus.
Saunaan, pesuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen tuli 30x60 kokoista tummanharmaata laattaa, väri on tasainen, tietyssä valossa myös pieni ruskea häivähdys löytyy väristä. Näitä ei ole vielä saumattu, mutta lähipäivinä.

Keittiön ja eteisen laatoitus alkaakin sitten huomenna. Viikon aikana laitettiin myös ensimmäisiä väliovia, vaatehuone sai oman ovensa ja olohuoneesta päämakuuhuoneeseen vievät tuplaovetkin laitettiin, mutta niiden kanssa on pieni ongelma. Valmistaja on asentanut saranat karmiin väärään kohtaan niin, että ovet eivät mene kiinni. Asia on reklamoitu Kastellin kautta, ja uudet karmit + ovet tulossa.Tuplaovista kuvia kun saadaan sopimaan paikoilleen.

Autotalli ja varasto saivat tällä viikolla sähköt; lattialämmitykset toimintaan, pistorasioita ja loisteputkivalaisimet kattoon. Mukavampi käyttää nosto-oveakin kun ei tarvitse vetää sisältä aina ensin jatkojohtoa. Autotallin ja varaston lattioita varten haettiin Betolux-maalia, harmaansävyistä. Maalattiin vasta tallin päätyyn tulevan pöydän alta, kun on niin paljon vielä muuta edessä olevaa. Kyseinen pöytä onkin seurannut mukanamme isännän entisestä työpaikasta Motonetistä jo useita vuosia, ennen kuin nyt pääsi vihdoin paikalleen. Kyseessä siis vanha palvelutiski. Hyvin toimii tuolla. Haettiin tänään myös muutama vanha keittiökaappi, mitkä pääsevät sitten palvelemaan säilytystilana tallissa ja varastossa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lattiaa, listoja ja vesieristettä

Kollegat kysyivät perjantaina työpäivän lähetessä loppuaan että "mitäs aiot tehdä lomalla?" - no raksaa tietenkin! Sen kunniaksi että meillä molemmilla alkoi perjantaina loma, vietimme illan hioen pesuhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen lattioita. Alkaa pikku hiljaa mitta täynnä tuota joka paikasta tulevaa pölyä. Josko nämä olivat viimeiset hionnat, illalla olo oli kuin muumiolla. Noh, lattiat kuitenkin saatiin jonkunasteiseen kuntoon ja tänään on sitten konttailtu polvet mustelmille niitä vesieristämässä. Myös vessa sai vesieristeet, ja keittiöönkin niitä jonkin verran sudittiin ja telailtiin.
Eristeiden lisäksi tällä viikolla suurin osa huoneista on saanut kattolistat. Aiemmin pariin huoneeseen laitetut päätettiin vielä repiä pois ja haettiin erilaista listaa tilalle, aiempi oli huonolaatuista ja ei istunut hyvin. Nyt näyttää paremmalta.
Torstaina myös vihdoin ja viimein talo kytkettiin syöttökaapeliin kiinni, ja työmaasähkö lähti pois. Positiiviseksi yllätykseksi maa oli tässä lauhojen päivien aikana pehmennyt niin, että myös nettikaapeli saatiin maasta irti ja pujotettua taloon sisään. Saa sitten jossain vaiheessa selvitellä paljonko valokaapelilysti maksaa.

Makuuhuoneiden ja olohuoneidenkin lattiat ovat saaneet pintaa, sopivan tumman sävyinen laminaatti löytyi. Virallisesti sävy on "smoked oak", eli savutammi, mutta väliäkö nimellä kunhan omaan silmään sopii. Yksi makuuhuone ja vaatehuone vielä odottavat, niiden kimppuun huomenissa.


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

The Sauna

Tällä viikolla huomio onkin mennyt lähinnä saunan tekoon ja lattialaattojen valintaan/hankintaan. Ensimmäisenä täytyy kuitenkin kertoa, että se kirottu syöttökaapeli on vihdoinkin saatu läpivientiputkesta läpi. Enää odotellaan että Terawatt ja Porin energia käyvät hoitamassa kytkentänsä. Kivihän sen oli tukkinut, kaukana ei tukos ollut kaivannosta. Sen verran kuitenkin, että tarvitsi uudestaan kaivuria.

Saunaa tosiaan tällä viikolla askarreltu. Lisäeristykset, tinapaperit ja koolaukset paikoilleen, sitten paneelia pintaan. Kattoon (ja samalla siis myös pesuhuoneen kattoon) laitettiin sormipaneelia, omaan silmään ainakin hyvän väristä. Saunan seinät tehtiin sitten thermoradiatasta. Hieman leveämpi materiaali ja tummahko väri tuovat kivaa tunnelmaa. Sitten niitä "älä tee näin" -neuvoja: älä paneloi kattoa kokonaan ja tajua vasta sitten että kuituvalojen kiuaslinssi on vetämättä. Saattaa muutama ärräpää päästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin, kiuaslinssi kuituineen saatiin paikalleen ilman näkyviä jälkiä. Kuituja muutenkin vedelty seinille roikkumaan, saa sitten viritellä selkänojaan ja lauteisiin. Kauan haaveiltu valaistu saunamittarikin löysi tiensä saunan seinälle.



Saunan työstön lisäksi autotalli ja varasto ovat nyt maalattuja, ihan perus kiiltävällä valkoisella. Lattiat saa vielä maalata, kunhan saadaan tilat tyhjiksi ja puhtaiksi. Lattialaattoja on tosiaan tällä viikolla myös metsästetty, ja kauan "varmana" olleet suunnitelmat heittivätkin häränpyllyä. Mutta siitä sitten lisää kun saadaan laatat paikalleen ;)