sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kattopaneelia ja monttu pihalle

Yllätinpä itsenikin ja seuraava blogipäivitys on jo tässä! Viikon aikaansaannoksista suurin on sisäpuolella aloitettu kattojen panelointi. Paneeliksi tuli Siparilan Helmi-paneelia. Ei kaikista halvinta todellakaan, mutta näyttääpä hyvältä. Pari huonetta sai kattojen lisäksi jo kattolistatkin, olisi varmaan enemmänkin listoitettu jos myyjällä olisi ollut listaa enemmän varastossa. Nyt odotellaan pari viikkoa että saadaan lisää kattolistoja, mutta eipä tuo maata kaada.


Katon lisäksi tällä viikolla töitä on tehty vessassa, maanantaina kävi ammattimies kytkemässä seinä-wc:n liitännät kiinni niin pääsimme levyttämään kotelon umpeen ja vesieristämään sen.
Suurimman murheen tällä viikolla on tarjonnut ulos kaivettava monttu. Esille piti siis saada läpivientiputkien päät, jotta saadaan sähköt vedettyä taloon, ja tietenkin myös tontille tulevan sähköjohdon pää piti kaivaa esiin. Viime viikonloppuna isäntä yritti ensin käsin, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi että niin kivikovaksi on maa ehtinyt jäätyä että kyllä siihen kaivuri tarvitaan. Kaivurikuskeilla tuntui kuitenkin olevan melko lailla kiirettä, ja kun lopulta saatiin kuski, joka ehti paikalle, oli laitteiston kanssa pakkasen ansiosta jonkin verrankin ongelmia. Lopulta kuitenkin lauantaina saatiin kaivuri paikalle ja muutaman tunnin raapimisen jälkeen ne putkienkin päät sieltä löytyivät. Ensi viikon aikana siis toivon mukaan saataisiin sähköt taloon sisälle.

Lopetettakoon ulkokuvalla, savupiipusta kun savu kohoaa :) (kohoaa kohoaa, ei vaan kuvassa kovin näy...)



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sisätyöt meneillään

Todettakoon heti kättelyssä että blogin kirjoittelu raksan aikana tuntuu aina jäävän hieman taka-alalle, nytkin hujahtanut pari kuukautta välissä ettei ole tullut kirjoiteltua. Noh, viime päivityksen jälkeen on edetty melkoisesti. Ulkoa ollaan lähes valmiita, ikkunoiden ja ovien pielistä puuttuu vielä laudat, pellit saatiin edellispäivänä. Pääovi on vielä tilaispäisovi, ja autotallin ovea odotellaan. Piti saapua tällä viikolla ja asennus ensi viikolla, mutta eipä näkynyt. Rännit ja kattosillat ja -tikkaatkin on tilattu, niidenkin asennus varmaankin alkavalla viikolla. Terassit ja muut portaat tietenkin puuttuvat, mutta ne ovat ensi kesän asioita.

Sisäpuolella seinät ovat jo lähes joka paikasta maalattu / tapetoitu, ainoastaan tuulikaappi on vielä kittauksen puolesta vaiheessa, koska yhtä levyä ei voida lyödä paikalleen ennen kuin saadaan talo kytkettyä sähköverkkoon (eli johto tuotua sisälle). Ilmeisimmin tiistaina käy kaivuri kaapaisemassa läpivientiputken pään tontin kulmalta näkyviin niin saadaan sekin asia etenemään.

Tapettipuolella päädyimme käyttämään Vallilan "Viva" tapettia useammassakin paikassa, eri värisinä. Tapettia on sekä koukerokuvioisena että ilman kuviota, pinnassa aina kiiltävä hile. Olohuoneen tv-seinä sai värivaihtoehdoista tumminta harmaata koukerollista. Tähän valintaan olemme todella tyytyväisiä. Päämakuuhuone tapetoitiin valkealla Vivalla, päätyseinä koukerokuviollisena ja muut seinät ilman kuviota. Tällä hetkellä tuntuu että kyseinen tapetti näytti paremmalta rullassa kuin seinällä, mutta annettakoon lopullinen tuomio kun makuuhuoneen valaistus on kunnossa. Valikoiman keskimmäistä, eli vaalean harmaata käytimme eteiseen, ilman kuviota. Tietyssä valossa näyttää kivalta. Työhuoneeksi tuomittu makuuhuone sai yhdelle seinälleen "tekstitapettia", kieltenopettajalle sopivasti New York-teemalla. Loput seinät sekä viimeinen makuuhuone maalattiin "Piazza" nimen omaavalla maalisävyllä. Alkuun suunnitelma oli käyttää samaa kyseistä sävyä kaikkiin asunnon maalattaviin pintoihin, mutta totesimme sävyn olevan hieman liian tumma, jotta haluaisimme käyttää sitä olohuone/keittiö/kodinhoitohuoneen alueella. Näihin huoneisiin haimme pari astetta vaaleampaa mutta muuten samaa sävyä olevaa maalia, nimeltään "Höyhen".


Kuten kuvista näkyy, sähköjohdotus on myös tehty. Noin kilometrin verran kuulemma meni johtoa. Kyllä sitä katossa kulkee aikamoisia määriä.

Takka asennettiin noin viikko ennen joulua, Uuniseppien Lokki-malli kyseessä. Ollut ahkerassa käytössä, eipä tarvitse raksalämmittimien huutaa koko ajan täysillä. Pahoja pakkasiahan ei tosin ole ollut nyt kuin reilun viikon verran.
Pesuhuoneen seinät on tasoitettu ja nyt viikonloppuna puuhailtiin saunan ja pesuhuoneen katon alaslaskua. Saunaan tehtiin lisäkoolaukset ja pitäisi vielä laittaa sinne lisävillat, sitten saisi vetää alumiinipaperit päälle. Laatoittaja pitäisi löytää piakkoin, wc:ssä on jo seinissä vesieristyksetkin mutta seinä-wc:n koteloinnista puuttuu vielä yksi levy, huomenna pitäisi käydä putkimiehen tekemässä kytkennät wc:lle niin voidaan koteloida se umpeen.
Seuraavana projektina pitäisi ruveta laittamaan kattopaneeleja paikalleen, kunhan saataisiin ilmoitus että paneelit ovat saapuneet. Sitä odotellessa väkerrellään vessaa ja saunaa.