lauantai 24. elokuuta 2013

Meillä on perustukset!

Viime raportoinnin jälkeen tontille on saatu viimein jotain näkyvää! Meillä on kuin onkin valettu antura ja sokkeli. Tosin tätä ennen piti täryttää pohjat kuntoon. Cramolta käytiin hakemassa tärylevy, saatiin opastukset ja kaikki ja kuskattiin lätkä tontille. Lähti käymään niinkuin pitikin, mutta sammui hetken päästä. Taas lähti käymään, ja taas sammui. Kolmannella kerralla pysyi käynnissä niin kauan että päästiin pari kierrosta tontin ympäri, sitten lakkasi täryttämästä ja rupesi savuttamaan. Ei muuta kuin puhelin käteen ja Cramolle soittelemaan että kone on susi... Täytyy kyllä kehua Cramon toimintaa tässä kohtaa, hieman päälle puolessa tunnissa oli toinen (ja toimiva) kone tontilla. Siinä sitten loppuilta käveltiinkin vaan koneen perässä.

Eilen tosiaan kävivät RakennusHenrian pojat tekemässä meille perustukset. Hieman oli jännitystä ilmassa että miten meidän tekemät pohjat kelpaavat, mutta ilmeisesti kaikki hyvin :) Vielä viime hetken sähellystä aiheutti se, että jostakin syystä toimitetuissa perustuksen mittakuvissa ei näkynyt läpivientejä autotalliin tulevalle viemärille ym. ja vielä eilen aamulla sai soitella ristiin rastiin että pojat varmasti ne sinne laittavat. Ei oikein ajatus siitä, että niitä tehdään jälkikäteen, kuulostanut hyvältä. Mutta siellä ne nyt ovat kuulemma :)






Nyt odotellaan että käyvät purkamassa muottinsa pois niin me pääsemme kaivelemaan salaoja- ja sadevesiputkia paikoilleen.

perjantai 16. elokuuta 2013

Maatöitä

Viime kirjoituksen jälkeen onkin tehty tontilla maatöitä ja reilusti. Pintamaa kivineen ja kantoineen kuorittiin kokonaan pois ja ajeltiin pois (36 kuormaa...). Vesijohto ja viemäri ovat löytäneet tiensä sokkelin sisäpuolelle ja perusvesikaivo sadevesiä ja salaojia varten on myös uponnut maan sisään. Kaupunki kävi merkkailemassa talon kulmat ja sitten askarreltiin linjapukkeja ja leikittiin rautalangan kanssa. Talon paikka kaiveltiin tarpeeksi syvälle jonka jälkeen suodatinkangas paikoilleen ja kapillaarikatkosorat päälle. Kyllä on ollut iltapuhdetta :) Nykyinen asunto on toiminut lähinnä nukkumapaikkana, muuten ei ole kotona ehtinyt olemaan. Vielä tarvitsee kaivella suojaputkia sähköjohdoille ja sen jälkeen hakea tärylevy ja täryytellä. Langat paikalleen ja perustusten tekijät saapi tulla :D Ensi viikon loppupuolella heitä odotellaan. Ai niin, meinasi unohtua: suuri riemun hetki koitti kun sähkökaapeli kaapaistiin esille kuopastaan ja sen alta löytyi myös DNA:n johto vaikka kaupungin kuvien mukaan sitä ei siellä olisi ollut. Ei siis tarvitse elää nettitikun kanssa, jee!

Muutamia kuvia matkan varrelta:











Celicakin kävi tontilla :)







Pintamaat kuorittu ja viety pois
Vesijohtokaivantoa ja kaivoa

Talon alueen leikkausta, autotalli suurin piirtein tuossa ;)

Talon alue kaivettuna ja suodatinkangas levitettynä

Soraa tulee :)

Tältä näyttää tällä hetkellä :)





torstai 1. elokuuta 2013

Rakennuslupa ja kaivuri :)

Rakennuslupa saatiin perjantaina ja tänään pidetty aloituskokous rakennusvalvonnassa, virallinen lupa siis alkaa hommiin saatu :D

Kaivuri (Kaivuu ja kuljetus Juha Nevala) tuotiin eilen tontille, ja tänään kaiveli ekan illan, kolmessa tunnissa puolet tontista tasaisena. Kiviä riittää vaikka muille jakaa, mutta vielä ei ainakaan onneksi ole ollut niin isoja ettei kaivuri olisi niistä selvinnyt. Huomenna kaivellaan lisää :)

Puunhakkuut saatiin valmiiksi edellisviikolla, onpahan hetkeksi puita..